sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Iltapäivä kurssikirjoille 20.4. Teklipon kirjastossa

Onko sinun vaikea löytää sopivia kurssikirjoja, ilman että näet ne ja voit niitä vähän selailla? Ja sittenkin valinta on vaikeaa? Etkä edes välttämättä tiedä, mitä kirjoja alaltasi on juuri ilmestynyt? Tähän yhtälöön kirjasto yrittää tarjota ratkaisua tuomalla muutamien kotimaisten kustantajien edustajia esittelemään kirjavalikoimaansa.

Tapahtuma järjestetään SAMKin Tekniikan ja liiketoiminnan Porin kirjastossa 20.4.2010 klo 13-16. Paikalle on tulossa edustajia ainakin Editasta, Rakennustiedosta (myös RIL, BY ja Kiinteistöalan kustannus mukana heidän kauttaan), Talentumista, Tammesta ja WSOYstä ja Docendosta. Muutama kustantaja ei ole vielä ilmoittanut osallistumisestaan, joten heidän osaltaan tilanne on vielä auki, joten lisääkin kustantajia voi olla tulossa. Kustantajat tuovat mukanaan materiaalia kaikilta SAMKin toimialoilta, siis sosiaali- ja terveysala, liiketoiminta ja kulttuuri sekä tekniikka ja merenkulku, kaikki ovat esillä. Tervetuloa siis opettajat, muualtakin kuin meidän kirjaston omilta kampuksilta, mukaan osallistumaan ja kehittämään opetusta kirjojenkin kautta.

Toivon, että sinäkin olet tulossa paikalle. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, joten tulethan paikalle, vaikka vaan kupposelliselle kuumaa. Samallahan voit kysyä vaikka sähköisistäkin aineistoista, jos vielä ehdit ja jaksat ;).

2 kommenttia:

  1. Tuleehan tästä vielä lähempänä tietoa, jotta ei unohdu. Hyvä, että kerrot näistä jutuista blogissasi. Sähköpostissa viestit helposti hukkuvat, mutta täällähän ne säilyvät. Kiitos.
    Anne

    VastaaPoista
  2. Kyllä tiedotamme vielä lisää, tämä oli vain tällainen alkutiedote.

    VastaaPoista

Kiitos kovasti kommentistasi, ne pitävät blogiani hengissä!